Minkälainen on onnellinen elämä? Mitä ihmiset odottavat elämältä?

Mitä nuoruus on? Mitä nuorena kuuluu tehdä?

Milloin ihmisen voi luetella aikuiseksi? Mitä tehdä, jos itsetunto on olematon?

Mitä voi tehdä jos vanhemmat haukkuvat?

Olen jossain määrin pohtinut, tai no sanotaan nyt totuudella, olen todella paljon pohtinut elämääni, niin nykyistä kuin mennyttäkin. Tulevaisuuttakin olen pyöritellyt päässäni. Eikä tulokset ole kovin miellyttäviä. Olen elänyt elämäni loukossa, ajanut itseni vanhempieni orjaksi. Jos olisin ottanut itseäni niskasta kiinni 3-4 vuotta sitten, en olisi tässä nyt. Annoin vanhempieni tehdä minusta yksinäisen tytön, joka nyyhkyttää itsensä uneen kolmena tai useampana iltana uneen. Jos olisin ottanut otteen itsestäni aikaisemmin, olisin voinut irrottautua ja kasvaa hiukan erilleen vanhemmistani. En olisi tässä tilanteessa, en olisi yksin, haukuttu ja särjetty ihminen. Elän vankeudessa, neljän seinän sisällä kuuntelemassa vanhempieni käskytystä ja valittamista, kun voisin olla viettämässä aikaa kavereideni kanssa.

Yksinäisyys ajoi minut ylenpalttiseen syömiseen, joka johti lopulta itsemurhayritykseen, ikävä kyllä. En siinä onnistunut, kuten huomaatte. Siitä on jo melkein 3 vuotta, ja nyt olen eri ihminen. Paljon muuttui ylä-asteen ja Ammattikoulun välillä. En ollutkaan enää se hiljainen läski tyttöressu koulunkäytävillä. Olin ystäviä saanut suht koht sosiaalinen läski Nainen. Tai no, naisena minä itseäni pidän. Vanhempani haukkuvat minua jälkeenjääneeksi. Kuvitella. Täytän 18, ja olen todellakin omasta mielestä nainen ja kehittynyt sellainen. Vanhempani haukkuvat minua, ja veljeni - ulkonäöstä, koulusta, ystävistä... kaikesta. Perheeni saa minut tuntemaan oloni täydeksi nollaksi. Ilman muutamaa ystävää en olisi täällä. Mutta nyt, olen ottanut niskastani kiinni, ja olen päättänyt että elän elämäni täysillä, vaikka vanhemmat ovatkin esteenä. Kohta täytätän 18, ja ns. vapaus kutsuu.  Vanhemmat pitävät minua lapsena vielä, mutta eivät ne kestä sitä kun pikkulintu lentää pesästä. Eivät ne minulle mitään mahda.

--

Eli, lopetetaan paskan puhuminen ja mennään asiaan. Olen 17 vuotias Datanomiopiskelija, ainut tyttö luokallani. Elän keskellä miehiä päivästä toiseen, ja olen yllättävän iloinen persoona. Paitsi silloin kun on huono päivä (joita on aika harvoin). Harrastukset ovat aika yksitoikkoisia; valokuvaus, valokuvamuokkaus, maalaus, kulissointi, piirtäminen, kirjoittaminen (runot, pienoisnovellit, lyriikat, tarinat, aforismit, mietteet). Vanhoja ja poisjääneitä harrastuksia: Partio, Panda-myynti, Seurakunta. Suurimmat haaveet ovat mielenkiintoisia itsestäni. Olen aina halunnut laulaa, mutta itsetuntoni ja rohkeuteni ei riitä siihen - Ainankaan vielä.

Elementtini: Iloinen, pirteä, äänekäs, massiivinen, hupsu, hassu, pervo, mielikuvitus jyrää, kirjoitustaito yms sekalaista paskaa. :D

Jossain vaiheessa, kunhan olen saanut hahmot suuniteltua, niin aloitan tällä samalla paikalla sarjisblogin pitoa. Kunhan ensin harjoittelen enemmän piirtämistä.