Kuka on sanojeni takana

Tuitui ja roppakaupalla sydämiä
pari hymiötä ja kuulumiset
runojen lomassa sanoja rakkaudesta
jota ei edes ole

Teeskentelyäkö?

- Ei, en usko

Kirjoitan vain
mitä haluan olla

Hartaasti toivoen
että joskus olisinkin
Nainen sanojeni takana

En ole nähnyt ystäviäni ikuisuuteen, koskee kovasti sydämeen tällänen. Tärkein sydänystäväni asuu jossain naapurikaupungissa ja ei sen takia pääse tänne lähes ikinä, ala ikäisiä kun vielä ollaan. Muut ystävät ovat eri luokalla, ja nyt työssäoppimassa, niitäkään ei näe paljoo. Ja yksi ystävä, uusin, asuu melkei toises pääs Suomee opiskelees, mut tulee aina viikonloppusin tänne. Ja ei minulla olisi niitä edes mahdollisuud kauheasti tapailla kun mutsi on semmone saatanan kitupiikki. Se viel ajaa mut hulluuden partaalle se ämmä. Kauhea ikäwä kaikkia ystäviäni <3

Oon yksinäinen, vaikka istun koulussa toisenkymmenen oppilaan kanssa, joita osaa joskus olen voinut kutsua ystäviksi - en enää. Heidän sanomat sanat ja teot on kertonu et mie en oo niille kun varakaveri ja koulukaveri. Ja ne, joihin olisi enemmänkin kiinnostusta tutustuu paremmi ni on sulkeutunu omaan ryhmäänsä. Ja se yks - huoh. Se vaa istuu luokassa, tekee se mitä vaan ni mie oon kieli pitkällä. Se on niin _SÖPÖ_, ja herrasmies ja tyyliäkin löytyy, unohtamatta fiksuutta. Täydellinen mies. Joo, mut siihe se sit loppuuki, en ole saanu kysyttyy ees et onko Hän varattu vai ei. Tollaset viedään heti, miust tuntuu et se on onnellisesti seurustelusuhteessa.

Ja, vaikka olisikin vapaa, kyllä se tästä maailmasta löytää paremman kuin minä. Ei tulis varmaa mieleekää hänellä alkaa minun kanssa, VAIKKA alettais tutustuu enempi. VITTU - SISÄLTÖ ON TÄRKEE, ei ulkonäkö. En olekaan kertonut, mutta en ole nykyään vai miesten perään. Naisetkin viehättää, ne on niin erilaisia. Ja ne ymmärtää paremmin ku jätkät. Ja ne ei katso ulkonäköön niin paljon ku miehet. Miehille ulkonäkö tuntuu olemaan vaan niin must, tai jos se ei oo, ni sit pitäs olla niiiiiin joku special tapaus et löytyy ehkä kaks maailmasta.  LÄSKIT KUMOON RY - se on tän päivän etiikka. Liian moni syrjii lihavia ihmisiä, liian moni sanoo niin pahasti jollekkin ylipainoiselle, että Hän päättää elämänsä, liian moni saa hirveitä traumoja, masennusta, kaikkea paskaa. Miks sellast pitää olla?

Joo, mut. en jaksa angstata maailmast nyt enää tänää. Mie oon bi ja vapailla markkinoilla ja tiedän et oon kultaa sisältä, niin moni on sen sanonu. Ulkonäkö ei oo mikää paras, mut sisältö on ainutlaatuinen. Miksei kukaa vois tajuu sitä ja nopee. En jaksa elää yksin.

Rakastan teitä kolme maailman parasta ystävää jotka tiedätte millainen olen. :) *tsih, mei lepakkoluola*

 

Hyvää päivänjatkoo kaikille :) 

Joo, taas tavallinen viikonloppu, tylsyyttä tylsyyttä. Ei mitään uutta ikinä. Kuolen tänne viel joku viikonloppu tylsyyteen.

 

Minkälainen on onnellinen elämä? Mitä ihmiset odottavat elämältä?

Mitä nuoruus on? Mitä nuorena kuuluu tehdä?

Milloin ihmisen voi luetella aikuiseksi? Mitä tehdä, jos itsetunto on olematon?

Mitä voi tehdä jos vanhemmat haukkuvat?

 

Olen jossain määrin pohtinut, tai no sanotaan nyt totuudella, olen todella paljon pohtinut elämääni, niin nykyistä kuin mennyttäkin. Tulevaisuuttakin olen pyöritellyt päässäni. Eikä tulokset ole kovin miellyttäviä. Olen elänyt elämäni loukossa, ajanut itseni vanhempieni orjaksi. Jos olisin ottanut itseäni niskasta kiinni 3-4 vuotta sitten, en olisi tässä nyt. Annoin vanhempieni tehdä minusta yksinäisen tytön, joka nyyhkyttää itsensä uneen kolmena tai useampana iltana uneen. Jos olisin ottanut otteen itsestäni aikaisemmin, olisin voinut irrottautua ja kasvaa hiukan erilleen vanhemmistani. En olisi tässä tilanteessa, en olisi yksin, haukuttu ja särjetty ihminen. Elän vankeudessa, neljän seinän sisällä kuuntelemassa vanhempieni käskytystä ja valittamista, kun voisin olla viettämässä aikaa kavereideni kanssa.

Yksinäisyys ajoi minut ylenpalttiseen syömiseen, joka johti lopulta itsemurhayritykseen, ikävä kyllä. En siinä onnistunut, kuten huomaatte. Siitä on jo melkein 3 vuotta, ja nyt olen eri ihminen. Paljon muuttui ylä-asteen ja Ammattikoulun välillä. En ollutkaan enää se hiljainen läski tyttöressu koulunkäytävillä. Olin ystäviä saanut suht koht sosiaalinen läski Nainen. Tai no, naisena minä itseäni pidän. Vanhempani haukkuvat minua jälkeenjääneeksi. Kuvitella. Täytän 18, ja olen todellakin omasta mielestä nainen ja kehittynyt sellainen. Vanhempani haukkuvat minua, ja veljeni - ulkonäöstä, koulusta, ystävistä... kaikesta. Perheeni saa minut tuntemaan oloni täydeksi nollaksi. Ilman muutamaa ystävää en olisi täällä. Mutta nyt, olen ottanut niskastani kiinni, ja olen päättänyt että elän elämäni täysillä, vaikka vanhemmat ovatkin esteenä. Kohta täytätän 18, ja ns. vapaus kutsuu.  Vanhemmat pitävät minua lapsena vielä, mutta eivät ne kestä sitä kun pikkulintu lentää pesästä. Eivät ne minulle mitään mahda.

--

Eli, lopetetaan paskan puhuminen ja mennään asiaan. Olen 17 vuotias Datanomiopiskelija, ainut tyttö luokallani. Elän keskellä miehiä päivästä toiseen, ja olen yllättävän iloinen persoona. Paitsi silloin kun on huono päivä (joita on aika harvoin). Harrastukset ovat aika yksitoikkoisia; valokuvaus, valokuvamuokkaus, maalaus, kulissointi, piirtäminen, kirjoittaminen (runot, pienoisnovellit, lyriikat, tarinat, aforismit, mietteet). Vanhoja ja poisjääneitä harrastuksia: Partio, Panda-myynti, Seurakunta. Suurimmat haaveet ovat mielenkiintoisia itsestäni. Olen aina halunnut laulaa, mutta itsetuntoni ja rohkeuteni ei riitä siihen - Ainankaan vielä.

Elementtini: Iloinen, pirteä, äänekäs, massiivinen, hupsu, hassu, pervo, mielikuvitus jyrää, kirjoitustaito yms sekalaista paskaa. :D

Jossain vaiheessa, kunhan olen saanut hahmot suuniteltua, niin aloitan tällä samalla paikalla sarjisblogin pitoa. Kunhan ensin harjoittelen enemmän piirtämistä.